torstai 26. toukokuuta 2011

Kinuski-vadelmajuustokakku

Langon avovaimolla oli synttärit, ja kun oli vaikea keksiä lahjaa, tein kakun :) Sankarin toiveiden mukaan kakussa on kinuskia ja vadelmaa. Ohje on Kinuskikissan ja löytyy täältä.



Tein kakun kahdella muutoksella ohjeeseen. Irtopohjavuokani on halkaisijaltaan pienempi kuin ohjeessa suositeltu 24 cm, taitaa olla 18 cm. Tästä syystä rakensin vielä lisäreunaakin leivinpaperista, sillä kakusta tuli tosi korkea isomman vuoan täytemäärillä (voisi toki pienentää määriä sopivassa suhteessa, jos haluaisi). Tämä oli siis kyllä ihan suunniteltu juttu ja olihan se aika komean näköinen, joskin hieman hankala leikattava. Toinen muutos oli pohjan keksit. Käytin ohjeessa olevan vanilja & toffee Dominon sijasta Domino mansikkaa, jota sain salaiselta leivontaystävältäni. Tuli kiva marjainen maku myös pohjaan, ja se sopi kokonaisuuteen hyvin.

Suosittelen kyllä kokeilemaan tätä ohjetta, jos makeat juustokakut ovat mieluisia. Ja epäilijöille tiedoksi: Kyllä, kinuskin voi vatkata. Ja kyllä, kun sen jäähdyttää ihan kylmäksi ennen vatkaamista, se todella vatkautuu, ja siitä tulee kuohkeata vaahtoa, vähän kuin moussea. Itse epäilin tätä suuresti, sillä olin siinä aiemmin epäonnistunut. Syy kuitenkin selvisi, en ollut aiemmin jäähdyttänyt kinuskia riittävän kylmäksi kauttaaltaan. Tästä viisastuneena tein kinuskin hyvissä ajoin etukäteen, jäähdytin pitkään jääkaapissa ja homma toimi. Kinuskivaahdosta täytyisi kyllä kehitellä jotain muutakin, niin mainion makuista ja koostumuksista se jo itsessään oli.

Kakku oli mieluinen, päivä kaunis ja seura hyvää. Mikäs sen parempaa :) Kiitos S ja J!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat erityisen tervetulleita. Kiitos niistä!